Kokemus
Kansainvälinen yritys joka on toiminut Suomessa jo vuodesta 1932
Luteiden puremat ovat usein ensimmäisiä näkyviä merkkejä siitä, että vuoteessasi on luteita. Seinäluteen eli lutikan puremaa voi olla kuitenkin vaikea erottaa jonkin muun hyönteisen puremasta. Tältä sivulta löydät ohjeet puremien tunnistamiseen.
Lutikan ja kirpun puremia voi olla hankala erottaa toisistaan. On kuitenkin tiettyjä merkkejä, joiden avulla voi yrittää päätellä pureman aiheuttajan:
Jos epäilet lutikan puremaa, kannattaa aina tarkistaa löytyykö sängystäsi merkkejä luteista, kuten pieniä mustia ulostepisteitä.
Luteen purema ei yleensä näy iholla heti, vaan se voi alkaa oireilla vasta tuntien, päivien tai jopa kahden viikon kuluttua puremasta. Kutinan ja muiden oireiden ilmaantuminen on yksilöllistä, ja on hyvä muistaa, että kaikille ei oireita tule lainkaan.
Luteen puremia voi ilmaantua minne tahansa kehossa, mutta yleensä ihoa lähellä olevien verisuonten läheisyyteen. Luteet purevat paljaalle iholle, joten puremia löytyy usein niskasta, käsivarsista ja käsistä sekä jaloista.
Luteet purevat usein yöllä nukkuessamme. Puremaan ei yleensä kuitenkaan herää, koska luteet erittävät puudutetta imiessään verta uhristaan.
Luteen pureman tunnistaa usein siitä, että iholle ilmestyy pieniä, litteitä tai koholla olevia näppyjä, joita on usein muutama rivissä vierekkäin tai pieninä ryhminä. Tyypillisiä paikkoja ovat kädet, jalat, kasvot tai kaula. Purema oireilee usein viiveellä esimerkiksi kutinana tai punoituksena, mutta kaikille ei tule puremista lainkaan oireita.
Luteen puremia ei välttämättä tule joka yö, vaan puremien määrä riippuu ludekannan koosta. Yksittäinen aikuinen lutikka syö vain noin kerran viikossa, mutta mitä enemmän asunnossa on luteita, sitä todennäköisempää on saada puremia joka yö.
Mieluummin ennaltaehkäisy kuin hoito! Etsi merkkejä luteista heti saapuessasi hotelliin tai muuhun majoituspaikkaan. Jos kuitenkin joudut luteen puraisemaksi ja puremat aiheuttavat kipua, hakeudu mahdollisimman pian lääkärin hoitoon. Luteiden ei tiedetä kantavan mitään tarttuvia tauteja, mutta jokainen voi reagoida puremaan eri tavalla.
Ongelmia luteista? Soita Rentokilille numeroon 0207893206 tai ota yhteyttä verkossa ja pyydä tarjous luteiden torjunnasta.