Räätälöidyt ratkaisut
Ei turhia palveluita - räätälöimme menetelmät ongelman laajuuden ja paikan mukaan.
Tuholaistorjunnasta, kuten rottien torjunnasta, paperitoukkien tai luteiden hävittämisestä, tai esimerkiksi ampiaispesän hävittämisestä, voi saada myös kotitalousvähennystä. Vähennystä voi yleisesti saada kodin ja siellä asuvien henkilöiden hyväksi tehdystä työstä. Tähän työhön kuuluu myös tuholaistorjunta.
Myös vapaa-ajan asunnolla tehdystä tuholaistorjunnasta voi saada vähennyksen. Asuntoon tai mökkiin luetaan myös asunnon piha-alue ja sillä olevat asumista palvelevat rakennukset ja rakennelmat, kuten esimerkiksi erillinen sauna, varasto, autotalli ja puuvaja.
Kotitalousvähennyksen saat tuholaisten torjunnan työn osuudesta, mutta et esimerkiksi torjuntaan käytettyjen aineiden ja tarvikkeiden kustannuksista, tai työhön liittyvistä matkakuluista tai toimistotöistä, kuten raportin kirjoittamiseen käytetystä ajasta.
Vähennyksen määrä vaihtelee vuosikohtaisesti. Torjunnan jälkeen saat eritellyn laskun, josta työn osuus käy selkeästi ilmi. Voit tämän jälkeen ilmoittaa osuuden veroilmoituksessasi.
Kotitalousvähennystä saa tavanomaisesta kotitalous-, hoiva- tai hoitotyöstä, joka tehdään omassa, vanhempien tai isovanhempien asunnossa tai vapaa-ajanasunnossa. Omaksi asunnoksi lasketaan käytössäsi oleva omistusasunto, vuokra-asunto tai puolison asunto.
Asunnon ja vapaa-ajan asunnon määritelmä sisältää myös piha-alueen ja piha-alueella olevat rakennukset. Piha-alue on kaavan mukainen tontti. Haja-asutusalueella piha-alueeksi katsotaan enintään 10 000 m2 alue.
Yhteiskäytössä olevassa vapaa-ajanasunnossa teetetystä työstä voi kukin hakea kotitalousvähennystä siinä suhteessa, kuin on osallistunut kustannuksiin. Asunto-osakeyhtiössä kotitalousvähennystä saa työstä, joka on osakkaan vastuulla. Kustannusten vastuunjaon määrittää asunto-osakelaki ja yhtiöjärjestys.
Huomioi, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelillä katettavista töistä ei saa kotitalousvähennystä.
Lue lisää verottajan sivuilta